Laki- ja veropalvelut
Laki- ja veropalvelut yrityksille ja yhteisöille
TALVEAn laki- ja veropalvelut palvelee yrityksiä ja yhteisöjä verotusta koskevan normiston tulkinnassa sekä juridisten asioiden hoitamisessa.
Laki- ja veropalvelumme
Tarjoamme käytännönläheisiä ja laadukkaita ratkaisuja yritysten ja yhteisöjen juridisiin ja verotuksellisiin kysymyksiin. Vahvuutenamme on numeroiden ja juridiikan yhdistäminen, sillä yhtiöstämme löytyy laajan oikeudellisen osaamisen lisäksi vahva tilintarkastuksen ja talouden osaaminen.
Kokeneet asiantuntijamme toimivat apunasi juridisena, verotuksellisena ja taloudellisena neuvonantajana yritysjärjestelyissä ja yrityskaupoissa, verotuksen muutoksenhaussa sekä laajasti erilaisissa oikeudellisissa kysymyksissä.
Tutustu monipuolisiin laki- ja veropalveluihimme yrityksille ja julkishallinnolle :
Miksi valita kumppaniksi TALVEA?
Osaaminen
Kokeneet asiantuntijamme palvelevat verotusta koskevan normiston tulkinnassa sekä juridisten asioiden hoitamisessa. Osaamisemme tasosta kertoo asiakaskuntamme, jossa on mm. Suomen suurimpia kaupunkikonserneja, isoja energia-alan toimijoita sekä kansainvälisten konsernien suomalaisia tytärhtiöitä.
Räätälöidyt ratkaisut
Toimintamme perusta on luottamukseen perustuva yhteistyö ja molemminpuolinen avoin kommunikaatio. Tarjoamme palvelua ihmiseltä ihmiselle ja ratkaisut suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Etsimme tarvittaessa täysin uusia ratkaisuja ja tapoja saavuttaaksemme halutun lopputuloksen.
Yhdistämme numerot ja juridiikan
Voittavat ratkaisut saavutetaan, kun asioita pystytään katsomaan useasta eri näkökulmasta. Vahvuutenamme on saman katon alta löytyvä talouden, verotuksen ja juridiikan osaaminen.
Veropalvelut
Olemme arvostettu verotuksen asiantuntija, jolla on syvällinen osaaminen erityisesti tuloverotuksesta, perintö- ja lahjaverotuksesta sekä varainsiirtoverotuksesta. Tunnemme laajasti verotus- ja oikeuskäytäntöä ja olemme olleet itse vaikuttamassa siihen useaan kertaan.
Tarjoamme tukea verotukseen liittyvissä kysymyksissä ja avustamme asiakkaitamme verotarkastuksissa sekä verotuksen muutoksenhakua koskevissa prosesseissa sekä päivittäisissä verokysymyksissä. Yritysjärjestelyissä asiantuntemuksemme näkyy kokonaisvaltaisessa suunnittelussa, jossa huomioimme kaikki verotukselliset näkökulmat.
Veroneuvontapalveluihimme kuuluvat mm.
- Päivittäisissä verokysymyksissä avustaminen
- Veroselvitykset ja -laskelmat
- Ennakkoratkaisun hakeminen
- Verotuksen muutoksenhaku
- Verotarkastuksessa avustaminen
- Vero- ja kirjanpitorikosprosesseissa avustaminen
- Arvonlisäverotus
Tarvitsetko pikaista apua verotukseen liittyvässä kysymyksessä?
Tilaa kätevästi 60 minuutin veroneuvonta verkkokaupastamme – älä jää miettimään asioita yksin, vaan varmista turvallinen eteneminen asiantuntijamme kanssa! Tutustu palveluun ➜
Yritysjärjestelyt
Olemme toteuttaneet satoja yritysjärjestelyjä erikokoisissa ja eri toimialoilla toimivissa yrityksissä.
Yritysjärjestelyt tarjoavat yrityksille sekä merkittäviä mahdollisuuksia että riskitekijöitä, jotka on tärkeää tunnistaa ja hallita. Palvelumme kattavat yritysjärjestelyiden kaikki vaiheet, aina suunnittelusta toteutukseen.
Huolellinen suunnittelu onnistuneen yritysjärjestelyn edellytys
Yritysjärjestelyihin liittyvä kokonaissuunnittelu on vahvuutemme, jolla tuomme merkittäviä säästöjä asiakkaillemme. Voittavat ratkaisut varmistamme arvioimalla eri toteutustapojen kannattavuutta aina sekä liiketoiminnan, juridiikan että verotuksen näkökulmista. Räätälöimme ratkaisut vastaamaan yrityksesi erityistarpeita ja varmistamme, että prosessi etenee sujuvasti. Tuloksena on kestävä ja onnistunut lopputulos.
Yritysjärjestelypalveluihimme kuuluvat mm.
- Jakautuminen
- Sulautuminen
- Osakevaihto
- Liiketoimintasiirto
- Holding-yhtiön perustaminen
- Yhtiömuodon muutos
- Avainhenkilöiden sitouttamisjärjestelyt
- Kiinteistöjärjestelyt
- Osakeyhtiön purkaminen
- Sukupolvenvaihdos
TALVEA kumppaniksi yritysjärjestelyyn
Onko yrityksesi kasvu, toiminnan muuttuminen tai taloudellinen tilanne tuonut tarpeen yritysjärjestelyille? Mietityttääkö sinua mitä yritysjärjestelyt maksavat ja mihin hinnoittelu perustuu? Tai miten prosessi etenee? Lue blogikirjoituksemme ➜
Yrityskaupat
Toimimme asiakkaidemme taloudellisena, juridisina ja verotuksellisena neuvonantajana yrityksen osto- ja myyntitilanteissa.
Tarjoamme sujuvan ja turvallisen tavan yrityskaupan toteuttamiseen. Meiltä saat yrityskaupan toteutuksen avaimet käteen periaatteella tai tarpeisiisi räätälöitynä kokonaisuutena kiinteään hintaan.
Varmistamme sinulle erinomaisen kokemuksen yrityskaupan toteutuksessa – olitpa sitten myymässä tai ostamassa yritystä. Pidämme huolen, että kaikki yrityskaupan valmisteluun, toteutukseen ja kaupan jälkeisiin asioihin liittyvät toimet hoidetaan sujuvasti ja laadukkaasti alusta loppuun.
Yrityskauppapalvelumme sisältää
- Yrityskaupan toteutuksen suunnittelu ja yrityskauppaan valmistautuminen
- Arvonmääritys
- Sukupolvenvaihdos
- Mahdolliset kaupan etukäteistoimena tehtävät yritysjärjestelyt
- Due diligence -tarkastukset
- Yrityskauppaan liittyvien sopimusten hoitaminen mm. salassapitosopimus, esikauppa- ja aiesopimus, sopimusten siirrot ja uudelleenneuvottelut
- Kauppa- ja rahoitusneuvotteluissa avustaminen
- Kauppakirjan laatiminen
- Kaupan jälkeisistä vaiheista huolehtiminen mm. kauppahinnan maksun valvonta, kaupasta tiedottaminen, omistuksen sujuvasta siirtymisestä huolehtiminen, vero- ja viranomaisilmoitukset
Tutustu asiantuntijoidemme koottuihin blogeihin:
Oikeudelliset palvelut julkishallinnon toimijoille
Tarjoamme kunnille ja muille julkishallinnon organisaatioille kokonaisvaltaista oikeudellista neuvontaa päätöksentekoon, sopimusten ja hallinnon eri vaiheisiin. Oikeudelliset palvelumme ovat saatavilla jatkuvana palveluna tai yksittäisinä toimeksiantoina.
Vahva ymmärrys kunta- ja yhtiöoikeuden rajapinnasta
- Sopimusoikeus: sopimusten laadinta, neuvottelut ja sopimusoikeudelliset kysymykset
- Työ- ja virkamiesoikeus: työsuhteen ja virkasuhteen kysymykset, työsuojelu- ja turvallisuus, muutosneuvottelut, kilpailukiellot sekä työsuhdeasiat organisaatiomuutoksissa
- Rakennejärjestelyt: yhtiöittämisprosessit sekä kuntakonsernin rakenne- ja uudelleenjärjestelyt
- Hallinnolliset prosessit: hallintoprosessien neuvonta, muutoksenhaku ja hallinto-oikeudelliset menettelyt
- Hankintojen konsultointi: hankintojen suunnittelu, kilpailutus ja hankintalain soveltaminen koko elinkaaren ajan, ostoanalyysit
- Kiinteistö- ja maankäyttöasiat: kiinteistöihin, kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvät juridiset kysymykset
- Interim CFO -palvelut: taloushallinnon väliaikaiset johtotehtävät ja talouden ohjauksen kehittäminen
- Koulutuspalvelut: tarkastuslautakunnan ja koulutukset ja työpajat sekä johdon koulutukset ajankohtaisista teemoista

Kaipaatko lisätietoa? Soita minulle, niin keskustellaan aiheesta tarkemmin.
Jenni Piirainen
Laki- ja veroasiantuntija, OTM
040 058 6349
jenni.piirainen@talvea.fi
Jenni vastaa TALVEAn laki- ja veroneuvontapalveluista. Jenni toimii erilaisissa neuvontatehtävissä ja omaa monipuolisen näkemyksen yrityksen ja yrittäjän juridisista ja verotuksellisista kysymyksistä.
Kiinnostuitko laki- ja veropalveluista?
Kiinnostuitko palveluistamme tai etkö ole varma, millaista apua tarvitset? Jätä yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun pian yhteydessä.
Tutustu TALVEAn tietosuojaselosteeseen. Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.





