TALVEALLA Vastuullisuus näkyy teoissa

Vastuullisuustyömme perustuu selkeään kokonaisuuteen, joka ohjaa tekemistä arjessa. Hyödynnämme EU-tason pk-yrityksille kehitettyä VSME-raportointimallia sekä kaksoisolennaisuusanalyysiä, joiden avulla kohdistamme tekemisemme oikein.

Kaksoisolennaisuusanalyysin avulla olemme tunnistaneet ne teemat, joilla on meille ja sidosryhmillemme eniten merkitystä – sekä liiketoiminnan näkökulmasta että yhteiskunnallisen vaikutuksen kautta. Näiden pohjalta keskitymme erityisesti tietoturvaan ja luottamuksellisuuteen, henkilöstön osaamiseen, liiketoiminnan jatkuvuuteen sekä palvelun laatuun.

VSME-standardi puolestaan antaa rakenteen, jonka avulla johdamme, seuraamme ja kehitämme vastuullisuutta systemaattisesti. Se kokoaa yhteen keskeiset vastuullisuusteemat, niihin liittyvät riskit ja mahdollisuudet sekä tavoitteet ja mittarit.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että emme tee kaikkea mahdollista, vaan keskitymme niihin asioihin, joilla on suurin vaikutus liiketoimintaan, asiantuntijatyön laatuun ja asiakkaan luottamukseen.

TALVEAn ensimmäinen VSME-raportti valmistuu elokuussa 2026.

Tärkeimmät mittarit ja tavoitteet

~

100% henkilöstöstä koulutettu tietoturvaan

Jokainen työ tarkastetaan kahden asiantuntijan toimesta

Sitoutunut ja osaava henkilöstö

Pitkät ja luottamukseen perustuvat asiakassuhteet

Näin seuraamme vastuullisuuttamme

Luottamus ja tietoturva

Mitä seuraamme:
– Tietoturvapoikkeamien määrä
– Koulutusten kattavuus
– Käyttöoikeuksien auditoinnit
– Asiakastietojen käsittely

Tavoitteemme:
– Ei vakavia tietoturvaloukkauksia
– 100 % henkilöstöstä koulutettu
– Kaikki käyttöoikeudet tarkastetaan
– Poikkeamiin reagoidaan nopeasti

Henkilöstö ja osaaminen

Mitä seuraamme:
– Koulutustunnit
– Sertifikaatit ja pätevyydet
– Henkilöstön vaihtuvuus
– Henkilöstötyytyväisyys

Tavoitteemme:
– Osaaminen kehittyy jatkuvasti
– Jokaisella mahdollisuus kouluttautua
– Hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö
– Ajantasainen asiantuntijuus

Yhdenvertaisuus ja työelämä
Mitä seuraamme:
– Palkkakartoitukset
– Sukupuolijakauma
– Häirintä- ja syrjintäilmoitukset
– Työhyvinvointikyselyt

Tavoitteemme:
– Ei perusteettomia palkkaeroja
– Nollatoleranssi häirinnälle
– Tasapuoliset mahdollisuudet
– Turvallinen työilmapiiri

Laatu ja asiakastyö

Mitä seuraamme:
– Asiakastyytyväisyys
– Virheet ja korjaukset
– Toimitusvarmuus
– Asiakassuhteiden kesto

Tavoitteemme:
– Korkea asiakastyytyväisyys
– Tasainen laatu
– Pitkät asiakassuhteet
– Asiakkaan liiketoimintaa tukeva työ

Teknologia ja tekoäly
Mitä seuraamme:
– Tekoälyä hyödyntävät prosessit
– Koulutuksiin osallistuminen
– Poikkeamat

Tavoitteemme:
– Teknologia tukee laatua
– Kaikki työ tarkastetaan
– Turvallinen käyttö
– Osaaminen kehittyy

Ympäristövastuu
Mitä seuraamme:
– Paperinkulutus
– Etätyön osuus
– Matkustaminen
– Energiatehokkuus

Tavoitteemme:
– Vähemmän turhaa kulutusta
– Tehokas digitaalinen työ
– Vähäinen matkustaminen
– Resurssien vastuullinen käyttö

 

Vastuullisuus ei ole meillä erillinen projekti, vaan osa päivittäistä työtä. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta voimme olla asiakkaillemme luotettava kumppani myös tulevaisuudessa.

Keskeisimmät periaatteemme

Arvomme intohimo, laatu, yhdessä tekeminen, työn ja vapaa-ajan tasapaino ja vastuullisuus ohjaavat tekemistämme.

~

Code of Conduct

Toimintatapamme ja eettiset periaatteemme ohjaavat kaikkea työtämme asiakkaiden, kumppaneiden ja henkilöstön kanssa.

Tietoturvaperiaatteet

Tietoturva on keskeinen osa asiakastyötämme. Tämä dokumentti kuvaa, miten suojaamme asiakastietoja ja varmistamme tietoturvan kaikessa toiminnassamme.

Henkilöstö ja palkkaus

Huolehdimme henkilöstöstä, kehitämme osaamista ja varmistamme reilun ja kannustavan palkitsemisen osana vastuullista liiketoimintaa.

Kestävyysraportti eli VSME-raportti

Vastuullisuustyömme perustuu EU-tason pk-yrityksille kehitettyyn VSME-raportointimalliin. VSME (Voluntary Sustainability Reporting Standard for SMEs) tarjoaa selkeän ja käytännönläheisen tavan jäsentää vastuullisuutta ilman raskasta raportointia.

Laadimme oman VSME-raporttimme, koska haluamme kehittää toimintaamme systemaattisesti ja vertailukelpoisesti.

Raportti kokoaa yhteen:

  • keskeiset vastuullisuusteemat
  • niihin liittyvät riskit ja mahdollisuudet
  • tavoitteet ja mittarit
  • käytännön toimenpiteet

Talvean ensimmäinen VSME-raportti valmistuu elokuussa 2026.

Verotuksen muutoksenhaku

Muut dokumentit ja politiikat

Talvean vastuullisuustyö perustuu läpinäkyvyyteen ja selkeisiin toimintamalleihin. Julkaisemme keskeiset vastuullisuuteen liittyvät periaatteemme, politiikkamme ja raporttimme avoimesti, jotta asiakkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat tutustua vastuullisuustyömme sisältöön ja tavoitteisiin.

Alta löydät vastuullisuuden johtamiseen, eettisiin toimintatapoihin, tietosuojaan sekä vastuullisuusraportointiin liittyvät dokumentit.

Kesän aukioloajat

Yhteistyökumppanit & verkostot

Seuraamme aktiivisesti vastuullisuussääntelyä ja alamme kehittymistä erilaisten verkostojen ja yhteistyökumppanien kautta. Olemme Luotettava Kumppani, kuulumme yritysvastuuverkosto FIBSiin, meillä on Suomen Tilintarkastajien kouluttamat kestävyysraportoinnin tarkastajat ja seuraamme teknologiakehitystä herkällä korvalla AI Finlandin kautta.

Olemme 100% suomalaisomisteinen konserni ja palvelumme onkin saanut Avainlippu-sinetin Suomalaisen Työn Liitolta.  

TALVEAn yhteistyökumppanit

Keräämme oman vastuullisuusdatan yhteen paikkaan Ailaan

Hyödynnämme kotimaista Aila-vastuullisuusohjelmistoa oman vastuullisuustyön suunnittelussa, seurannassa ja raportoinnissa. Ohjelmisto auttaa kokoamaan vastuullisuustiedon yhteen paikkaan, seuraamaan tavoitteiden toteutumista sekä varmistamaan tiedon vertailukelpoisuuden vuodesta toiseen.

aila.earth logo

Haluatko aloittaa vastuullisuustyön yrityksessänne?

Autamme yrityksiä ja kuntayhtiöitä vastuullisuustyössä alkuselvityksistä kestävyysraportointiin ja raportoinnin varmennukseen. Keskitymme siihen, että pystytte vastaamaan asiakkaiden ja rahoittajien vaatimuksiin oikeaan aikaan ja oikeassa laajuudessa.