Tilintarkastajan valinta

12 lokakuun, 2022
Tilintarkastajan valinta - milloin, kuka, miten?

Tulemme julkaisemaan neliosaisen blogisarjan tilintarkastajan valintaan liittyen. Sarjan ensimmäisessä osassa käsittelemme tilintarkastajan valintaan liittyviä (lainsäädännöllisiä) lähtökohtia, toisessa osassa käsitellään yhtiölle sopivan tilintarkastajan valintaa ja kolmannessa esitellään tarkastusprosessia. Blogisarjan neljännessä osassa julkaisemme julkisyhteisöjen tilintarkastajan valintaan liittyviä erityispiirteitä käsittelevän kirjoituksen.

Blogisarjan ensimmäisessä osassa vastaamme kysymyksiin:

 

Milloin tilintarkastaja on valittava?

 

Tilintarkastajan valinnasta säädetään tilintarkastuslain (TTL) 2 luvussa. Lähtökohtana on se, että kaikki kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvolliset yhteisöt ja säätiöt valitsevat tilintarkastajan. Kaikista pienimmät kirjanpitovelvolliset ovat kuitenkin (poikkeuksin) vapautettu lain mukaan pakollisesta tilintarkastuksesta. Tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta, jos sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:

  • Taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa
  • Liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa tai
  • Palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä

 

Poikkeukset tilintarkastajan valinnassa – Tuleeko holdingyhtiön valita tilintarkastaja?

 

Edellä mainittuun liittyen kaksi huomiota ja tarkennusta:

  • poikkeuksen edellä mainittuun vapautukseen tilintarkastajan valinnasta muodostavat holdingyhtiöt. TTL 2:2.4 § mukaisesti tilintarkastaja on aina valittava yhteisössä, jonka pääasiallisena toimialana on arvopapereiden omistaminen ja hallinta ja jolla on huomattava vaikutusvalta toisen kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan tai rahoituksen johtamisessa.
  • Lisäksi yhtiöjärjestyksessä voi olla tilintarkastuslakia tiukemmat määräykset tilintarkastajan valintaan (esimerkiksi tilintarkastajien määrään tai varatilintarkastajiin) liittyen, jotka tulee huomioida tilintarkastajan valintaa tehtäessä.

 

Milloin varatilintarkastaja on valittava?

 

Mikäli tilintarkastajaksi valitaan yhteisö, ei varatilintarkastajaa ole tarvetta valita. Poikkeuksen sääntöön muodostaa mahdolliset yhtiöjärjestyksessä olevat tiukemmat määräykset.

Tilintarkastajaksi voidaan valita tilintarkastusyhteisön sijasta tilintarkastaja henkilönä. Mikäli tilintarkastajaksi valitaan henkilö, tulee huolehtia myös varatilintarkastajan valinnasta. Jäljempänä tekstissä löytyy selkeyden vuoksi esimerkit tilintarkastajan valintapäätöksistä molempiin tilanteisiin.

 

Kuka valitsee tilintarkastajan?

 

Tilintarkastajan valintapäätöksen tekevät yhteisön omistajat yhtiökokouksessa.

Vaikka tilintarkastusrajat eivät ylittyisi, tilintarkastuksesta saadut hyödyt ovat samat kuin tilintarkastusvelvollisilla. Tilintarkastuksen tarkoituksena on parantaa tilinpäätöksen käyttäjien luottamusta tilinpäätökseen. Tilintarkastus antaa varmuuden sekä yhtiölle / yrittäjälle itselleen, että sen sidosryhmille. Esimerkiksi jos yhteisöllä on useita omistajia, tilintarkastajan valinta on suositeltavaa, vaikka valinta ei olisikaan tilintarkastuslain kokorajojen puitteissa pakollista. Toisena yleisenä esimerkkinä tilanteesta, jossa tilintarkastajan valinta on usein kannattavaa, on jos yhteisö aikoo hakea ulkoista rahoitusta. Tilintarkastettu tilinpäätös todennäköisesti vaikuttaa positiivisesti rahoituksen saatavuuteen.

 

Pitääkö tilintarkastaja ilmoittaa kaupparekisteriin?

 

Yhteisön tulee rekisteröidä tilintarkastajan valintaa koskevat tiedot PRH:n kaupparekisteriin.

Esimerkki 1, valitaan tilintarkastusyhteisö  

Valittiin yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö TALVEA Tarkastuspalvelut Oy (y-tunnus: 0665389-7), päävastuullisena tilintarkastajana KHT Joni Tuomainen.

Esimerkki 2, valitaan tilintarkastajaksi henkilö  

Valittiin yhtiön tilintarkastajaksi KHT Joni Tuomainen ja varatilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö TALVEA Tarkastuspalvelut Oy (y-tunnus: 0665389-7).

 

Onko tilintarkastajan valinta ajankohtaista?

Tutustu TALVEAn tilintarkastuspalveluihin tai laske tilintarkastuksen hinta ja tee tilaus helposti verkosta!

Tutustu tilintarkastuspalveluihin >
Laske tilintarkastuksen hinta >

Uutisnostot

Ota yhteyttä osaavaan myyntiimme!

Räätälöidään sinulle sopiva palvelukokonaisuus.