5 vinkkiä hyvän hallinnon varmistamiseen julkisella sektorilla

6 syyskuun, 2022
5 vinkkiä hyvän hallinnon varmistamiseen julkisella sektorilla

Hyvä kuntapäättäjä, näiden vinkkien avulla voit varmistaa 5 hyvän hallinnon periaatetta kunnan taloudessa ja tarkastuksessa;

1. Kilpailuta aina myös pienet alle 60 000 euron hankinnat.

Vaikka kansallinen kilpailutuksen raja-arvo 60 000 euroa ei neljän vuoden sisällä täyttyisi, kuuluu kaikki, pienetkin hankinnat kilpailuttaa hyvän hallintotavan mukaisesti. Tietyin hankintalain poikkeuksin kilpailutusta ei tarvitse tehdä.

Varmistathan, että myös pienhankinnoista ilmoitetaan avoimesti tai vähintään siten, että tarjouspyyntö on kysytty useammalta kuin yhdeltä toimijalta. Palveluiden suorahankinta ilman kilpailutusta ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Erityisesti tilintarkastuspalveluiden hankinnassa erityishuomio kannattaa kiinnittää palvelun avoimeen kilpailutukseen, jotta tilintarkastuksen riippumattomuus ja objektiivisuus eivät pääse vaarantumaan. Tarkastustyön luonne huomioiden on hyvä, että tilintarkastusyhteisö vaihtuu välillä.

 

2. Muista suosia kotimaisuutta myös palveluhankinnoissa.

Hankintalaissa on huomioitu ja se mahdollistaa suomalaisuuden, paikallisuuden sekä vastuullisuuden huomioimisen julkisissa hankinnoissa. Tämä pätee myös julkisen sektorin hankintoihin. Valitsemalla kotimaisen toimijan, toimit vastuullisesti työllisyyden ja yrittäjyyden näkökulmasta. Lue lisää Suomalaisen työn liiton vinkeistä, miten huomioida kotimaisuus julkisissa hankinnoissa täältä.

 

3. Mieti kilpailutuksen laatukriteerit tarkkaan.

Tuoko esimerkiksi 30 vuoden työura vs. 10 vuoden työura tai 5 vuoden työura tilintarkastusyhteisössä lisäarvoa organisaatiollesi? Entä jos lyhyemmän työuran tehnyt työntekijä tuo lisäarvoa esimerkiksi teknologiaosaamisellaan ja tilintarkastusyhteisö tipahtaa kilpailutuksesta tämän asetetun laatukriteerin vuoksi? Huomiothan, että kokemusvuosien lukumäärä ei takaa osaamistasoa ja laatua.

 

4. Varmista, että tilintarkastaja tekee vain yhtä roolia organisaatiossasi.

Hanki tilintarkastus, sisäinen tarkastus ja muu konsultointi aina eri palveluntuottajalta. Muistathan, että ei ole hyvän hallinnon mukaista ostaa tilintarkastusta ja sisäistä tarkastusta tai neuvontapalveluja samalta palvelun tarjoajalta, vaikka se valitettavan yleistä onkin nykyisin. Esimerkillisesti toimivat Lahden ja Kuopion kaupungit ovat ratkaisseet tilintarkastajan tupla tai triplaroolien aiheuttaman riippumattomuuden vaarantumisen siten, että tilintarkastusyhteisö hoitaa ainoastaan lakisääteisen tilintarkastuksen ja lähtökohtaisesti kaikki muu konsultointi hankitaan muualta.

 

5. Huolehdithan, että sisäisellä tarkastajalla on sertifioitu perustutkinto CIA/CGAP.

CIA on sisäisen tarkastuksen yleistutkinto ja CGAP on julkishallinnon sisäisen tarkastuksen erityistutkinto. Yleistä on, että sisäisestä tarkastuksesta vastaa usein esimerkiksi HT- tai JHT-tilintarkastaja ilman sisäisen tarkastuksen ammattipätevyyttä.

 

TALVEA on toiminut yli 25 vuotta kuntien tilintarkastajana ja neuvontajana sadoissa eri julkisomisteisissa organisaatioissa ympäri Suomen. Tutustu palveluihimme ja ota meihin yhteyttä niin katsotaan yhdessä, mitä hyötyä kokemuksestamme ja monipuolisesta osaamisestamme voisi olla teille.

Uutisnostot

Ota yhteyttä osaavaan myyntiimme!

Räätälöidään sinulle sopiva palvelukokonaisuus.