TALVEAn kuulumisia kevätsesongin keskeltä

2 maaliskuun, 2023
TALVEAn kuulumisia kevätsesongin keskeltä

Kevät on ainakin tilinpäätösten valmistumistahdin mukaan täällä! TALVEAn kulunut puolivuotiskausi on ollut tekemisen täyteinen. Normaalien asiakasprojektien lisäksi kesällä valmistuva alustaprojekti on täyttänyt tiimin työpäiviä. Olemme saaneet myös uusia TALVEAlaisia vahvistamaan tiimiämme. Petteri, Juhani, Topi ja Heli ovat arvonlisäverotuksen, tuloverotuksen, juridiikan ja tilintarkastuksen kokeneita konkareita. Käy lukemassa uusien TALVEAlaisten esittelyt jos et ole vielä tutustunut heihin!

Hyvä kasvu ja kehitys päällä

Viimeisen viiden vuoden aikana olemme kasvaneet 25 henkilöä työllistäväksi organisaatioksi. Viimeksi päättyneellä tilikaudella kasvu oli huimat 40 %. Kasvu on edelleen vahvasti strategiamme keskiössä, vaikkakin jatkossa toivottavasti hivenen maltillisempana.

Olemme onnistuneet vahvistamaan asemiamme kummassakin tärkeässä asiakassegmentissämme pk-yhtiöissä ja julkishallinnossa. Erityisesti sisäisessä tarkastuksessa olemme saaneet uusia ja merkittäviä asiakkaita. Olemme mm. Hanselin dynaamisen hankintajärjestelmän puitesopimustoimittaja myös sisäisen tarkastuksen osalta.

Kasvun kautta meidän on mahdollista saavuttaa ne strategiset tavoitteet, joita olemme toiminnallemme asettaneet. Toimintamme ydinajatus on kiteytetty purjevenekuvaksi. Tähän kuvaan olemme saaneet itsekin palata ahkerasti kuluneen puolivuotiskauden aikana. Kun ympärillä tapahtuu paljon, on tärkeä pystyä tarkistamaan, että kurssi on edelleen oikea.

 

Henkilöstöasiat ja prosessit sisäisen kehitystyön keskiössä

Kuluneen puolivuotiskauden sisäiset kehityskohteet ovat painottuneet vahvasti henkilöstöön sekä henkilöstön työhyvinvointia parantavien asioiden kehittämiseen. Isoissa ja tärkeissä teemoissa kuten mm. viestintä, roolitus, osaamisen arviointi ja palkkauksen läpinäkyvyys on kyetty ottamaan askelia eteenpäin. Joka kuukausi mitattavan fiiliskyselyn keskiarvo elo-helmikuulta on 3,8 (asteikko 1-5). Myös viimeisimmän kehityskeskustelukierroksen palaute oli keskimäärin vahvasti positiivinen. Palaute vahvistaa luottamusta siihen, että kehitystyön suunta on ollut oikea.

 

Vahvaa kehitystä tilintarkastusliiketoiminnassa

TALVEAn tilintarkastusliiketoiminnan vahvasta kehityksestä kertoo paitsi poikkeuksellisen vahva asiakastyytyväisyys (NPS 75) myös asiakkailta saadut palautteet. Erityistä kiitosta olemme saaneet juuri niistä asioista, joissa haluamme olla hyviä. Kiitosta on kerännyt tarkastuksen ammattimaisuus sekä se, että apua ja neuvoja on löytynyt aina tarvittaessa.

Henkilöstön ja toiminnan näkökulmasta olemme onnistuneet kehittämään omaa tekemistämme, mikä on näkynyt mm. siinä, että saimme tilikauden aikaiset tarkastukset isojen kohteiden osilta hyvin toteutettua syksyn aikana. Myös saldoseuranta kertoo, että työ ja vapaa-aika on pysynyt hyvin tasapainossa. Tämä on mahdollistanut erinomaiset lähtökohdat kevään tilinpäätöstarkastuskiireisiin.

 

Kokeneita ihmisiä vahvistamaan neuvontaliiketoimintaa

Kuluneen syksyn ja alkuvuoden aikana olemme vahvistaneet neuvonnan tiimiä erityisesti kokeneiden ihmisten rekrytointien kautta. Palvelutarjontaa olemme vahvistaneet erityisesti arvonlisäverotuksen ja juridiikan saralla. Projekteissa meillä on meneillään meille perinteisten päivittäisten vero- ja yritysjärjestelykysymysten lisäksi useita verotarkastuksia, työoikeuden kysymyksiä, hankintalakiasioita, kunnan yhtiöittämisselvityksiä sekä arvonlisäveroselvityksiä. Oletko ehkä jo tutustunut whistleblowing-palveluumme tai käynyt katsomassa, minkälaisia koulutuksia meillä on tarjolla?

Omistuspohjaan laajuutta

Lisäksi merkittävimpiä tapahtumia alkuvuodelta oli, kun saimme KHT, JHT Joni Tuomaisen TALVEAan osakkaaksi. Joni vastaa TALVEAn yritystarkastusliiketoiminnasta ja on tärkeässä roolissa myös julkishallinnon tarkastusliiketoiminnassa henkilöstön ja prossien osalta. Strategianamme on laajentaa omistuspohjaa entisestään ja sitouttaa tärkeitä avainhenkilöitä omistajiksi myös jatkossa.

Näillä ajatuksilla ja kuulumisilla kevättä kohti!

Uutisnostot

Ota yhteyttä osaavaan myyntiimme!

Räätälöidään sinulle sopiva palvelukokonaisuus.