Hankintalakiuudistus etenee eduskuntaan
Pitkään valmisteltu hankintalain uudistus on edennyt 5.2.2026 eduskunnan käsittelyyn. Hallituksen esityksen mukaan lain on tarkoitus tulla voimaan jo kevään 2026 aikana. Uudistuksen aikataulu on kunnianhimoinen ja sen vaikutukset merkittäviä.
Uudistuksen tavoitteet, kuten kilpailun lisääminen, markkinaystävällisyyden parantaminen, tehokkuuden vahvistaminen ja julkisten hankintojen houkuttelevuuden kasvattaminen, ovat laajasti hyväksyttyjä ja harva hankintayksikkö vastustaa näitä päämääriä. Käytännön tasolla muutos kuitenkin herättää paljon kysymyksiä ja myös huolta sen mahdollisista vaikutuksista.
Hankintalakiuudistus on juridisen muutoksen lisäksi strateginen linjaus siitä, miten palvelutuotantoa järjestetään hankkimalla palveluja organisaation ulkopuolelta.
Me autamme hankintayksiköitä:
- kartoittamaan nykytilanteen
- analysoimaan riskit
- arvioimaan omistus- ja sopimusjärjestelyt
- suunnittelemaan hallitun siirtymän
- varmistamaan lainmukaisen ja kokonaistaloudellisesti järkevän ratkaisun
Mitä aikaisemmin prosessi käynnistetään, sitä enemmän vaihtoehtoja on käytettävissä.
10 % vähimmäisomistus on uudistuksen merkittävin muutos
Eniten keskustelua on herättänyt sidosyksikköasemaan esitetty 10 % vähimmäisomistusvaatimus, jolla rajoitetaan in-house -yhtiöiden käyttömahdollisuuksia. Jatkossa hankintayksikkö voisi hankkia tavaroita ja palveluja omistamaltaan erilliseltä yhtiöltä ilman hankintalain soveltamista vain, jos omistusosuus on vähintään 10 %.
Tavoite todellisen määräysvallan varmistamisesta on ymmärrettävä, mutta käytännössä muutos tarkoittaa monille toimijoille laajoja osakejärjestelyjä ja palvelutuotannon uudelleenorganisointia.
Suomessa on vakiintuneesti toimittu siten, että hankintoja, erityisesti tukipalveluja, on tehty yhtiöiltä, joissa omistusosuus on voinut olla hyvin pieni, jopa vain yksi osake. Oikeuskäytännön valossa on jo tällä hetkelläkin selvää, ettei määräysvalta kaikissa pienosakkaiden in house -yhtiöissä täyty. Nyt ehdotettu selkeä prosenttiraja kuitenkin pakottaa ratkaisemaan tilanteen monen sidosyksikön osalta konkreettisesti.
Mitä muutos tarkoittaa käytännössä?
Jos omistusosuus ei täyty:
- Hankintayksikön on lain muutoksen jälkeen noudatettava ostossaan hankintalakia, eli hankinta on lähtökohtaisesti kilpailutettava.
- Sidosyksiköltä ostaminen muuttuu sidosyksikön ulkoiseksi myynniksi, mikä voi käytännössä estää aiemmin sidosyksikköasemassa toimineita yhtiöitä tarjoamasta palveluja avoimissa kilpailutuksissa.
Erityisesti pienille kunnille tämä voi olla merkittävä muutos. Kaikkia tällä hetkellä sidosyksiköiden tuottamia palveluja ei välttämättä ole saatavilla markkinaehtoisesti kyseisellä alueella, ja oman tuotannon käynnistäminen pienessä kunnassa tai kaupungissa lyhyellä aikataululla voi olla mahdotonta.
Riskinä on esimerkiksi:
- Siirtymäajat kuormittavat yhteishankintayksiköitä.
- Kilpailutuksiin ei saada tarjouksia.
- Markkina keskittyy muutamille valtakunnallisille toimijoille.
- Kriittiset tukipalvelut (esim. siivous, ruokahuolto, ICT) joudutaan järjestämään täysin uudelleen.
Yhteishankintayksiköt – ratkaisu vai lisähaaste?
Lakiuudistuksessa korostuu myös hankintalain 20 § mukainen yhteishankintayksikköasema.
Monet yhtiöt ovat toimineet kahdessa roolissa:
- sekä sidosyksikkönä
- että yhteishankintayksikkönä. Yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan nimenomaisesti yhteishankintatoimintojen tarjoamista varten perustettua hankintayksikköä, joka tarjoaa palvelujaan suoraan tai välillisesti omistajilleen, ja jolta hankkiessaan tavaroita ja palveluja katsotaan hankintayksikön täyttäneen lain mukaiset velvollisuutensa.
Ratkaisevaa on se, kummassa roolissa itse hankinta on tosiasiallisesti tehty.
Jos hankinta on kilpailutettu vain yhtiön omalla y-tunnuksella ja myyty omistajille kokonaispalveluna, kyse on sidosyksikkömyynnistä, ja tilanne on arvioitava uudelleen.
Jos taas hankinta on kilpailutettu asiakkaan puolesta yhteishankintayksikköstatuksella, voidaan kyseessä katsoa olevan yhteishankintayksikön asiakkaalle hankkima hankintasopimus ja toimintaa voidaan jatkaa myös lainmuutoksen jälkeen.
Monelle toimijalle tämä tarkoittaa sopimuskannan ja toimintamallien perusteellista läpikäyntiä.
Muut muutokset
Lakiesityksessä on myös muita huomionarvoisia muutoksia:
- Markkinakartoituksen korostaminen.
- Velvollisuus arvioida kilpailutus uudelleen, jos saadaan vain yksi tarjous.
- Huoltovarmuuden huomioimisen mahdollisuuksien lisääminen.
- Suorahankintojen ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen.
- Sopimusmuutospykälän soveltaminen kansallisiin rakennushankintoihin.
Uhka vai mahdollisuus?
Lopullinen lain muutosten vaikutus julkisiin hankintoihin riippuu eduskuntakäsittelystä ja lain lopullisista kirjauksista, poikkeuksista ja siirtymäsäännöksistä. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, laukaiseeko uusi voimaanastuva laki kentällä kenties paniikin vai nähdäänkö muutoksen ensisijaisesti tarjoavan uusia mahdollisuuksia.
Vaikka vähimmäisomistusvaade on melko korkea, ehdotettu prosenttirajaus selkeyttää pitkään epäselvänä ollutta todellisen määräysvallan käsitettä. Muutos voi vaatia joiltakin organisaatioilta merkittäviä järjestelyjä, mutta selkeä linjaus edistää tasapuolisuutta ja tukee hankintalain tavoitteita. Pitkällä aikavälillä rajaus voi myös avata uusia mahdollisuuksia eri toimijoille.
Mutta yksi asia on varma:
valmistautumatta jättäminen ei ole vaihtoehto.
Nyt on oikea hetki toimia
Vastuullisen hankintayksikön on tässä vaiheessa tärkeää selvittää:
- Täyttävätkö nykyiset sidosyksiköt jo voimassa olevan lain edellytykset?
- Täyttyykö esitetty 10 % vähimmäisomistus?
- Onko omistusjärjestelyihin realistista mahdollisuutta?
- Mitkä sopimukset on tehty yhteishankintayksiköiden kanssa sidosyksikkö- ja mitkä yhteishankintayksikköroolissa?
- Voisiko käytetty sidosyksikkö kuulua lakiesityksen poikkeusten piiriin?
- Mitkä ovat sovellettavat siirtymäajat?
Hyvin tehty ennakkoanalyysi voi estää kiireiset, kalliit ja riskialttiit ratkaisut myöhemmin.
Ota yhteyttä – käydään yhdessä tilanteenne läpi ennen kuin muutos pakottaa reagoimaan!

Julkisten hankintojen asiantuntija, Yhteistyökumppani, KTM
050 5950132
kaisa.kolu@talvea.fi
Kaisa omaa kokonaisvaltaisen osaamisen julkisten hankintojen koko elinkaaresta, niin hankinnan suunnittelusta määrittelyyn kuin sen toteutuksesta sopimuksen elinkaaren hallintaan.





